Joulu se tulla jolkottaa

Viikon päästä on jo joululoma. Ulos katsoessa sitä on vaikea uskoa. Kaikkialla on vihreää ja lähes vehreää. Pari viikkoa sitten harjoittelin talvipuutarhani kanssa: istutin syyskuussa ostetut kukkasipulit :-). Metsässä on mukava liikkua, kun kaikki ötökät ovat horroksessaan. Viime viikonloppuna löytyi komea kantarelli keskeltä uinuvaa muuraiskekoa. Tänään tulevasta talvesta kertoo vain pieni pihalammikkomme, joka on viikon pakkasten jäljiltä umpijäässä.

Joulun tuloon on perinteisesti liittynyt erilaisten valojen ja koristeiden asettelu pimeyttä pehmentämään. Tänä vuonna töihin-kauppaan-kotiin -todellisuus on vaatinut veronsa. Pihalla ovat miehen asentamat jouluvalot ja sisäkoristelu rajoittunut miehen tekemään piparkakkutaloon. Se on vuosi vuodelta upeampi, eikä sen rinnalle kehtaisi mitään muovista joulukrääsää laittaakaan. Vai mitä mieltä olette?

Ukot

Jos haluaa kuvailla Suomen talvea positiivisin sanankääntein, on keskitettävä ajatuksensa hiihtolomiin Lapissa ja niihin lapsuuden talviin, jolloin lunta oli ainakin kainaloihin asti etelässäkin. Nykylapset eivät onnekseen ole nähneet pihoillaan niitä valtavia lumikasoja, joihin me totuimme. Lapsilla on kuitenkin säilynyt aito riemu lunta kohtaan. Tänä "talvena" meillä on jo toinen kierros lumiukkoja pihaa vartioimassa. Toivottavasti nämä heput viihtyvät vähän pidempään kuin edelliset.



Nuo ukon käsissä olevat ovat pehmustetut taistelukepit, joka lumiukon vakiovaruste. Niitä vanhimman pojan kaveri tekee ja myy isoveljensä kanssa. On kuulemma kannattavaa bisnestä...

Kaaoksen kesyttäjä

Jokaisessa lapsiperheessä lienee tuttu tilanne, jossa kaikkea mahdollista seilaa pitkin pöytiä, lattioita ja rappusia. Meillä ainakin kolme nuorta miestä saa aikaan sotkun, jota yksi(kään) äiti ei millään voi hallita. Vierailulle tuleva kohtaa karun todellisuuden saman tien ovesta astuessaan.

Onneksi meillä on ollut vuosien saatossa suunnitelmia asian korjaamiseksi: tuulikaapin remontti on lähes loppuun suunniteltu - yksi kaapin ovi poistettiin 3 vuotta sitten. Lasten huoneiden remontit ja säilytysratkaisut on mietitty huolella - seinät on maalattu, vain ne säilytyskalusteet puuttuvat. Varastoa on remontoitu, jotta sinne saisi enemmän tavaraa säilöön - jos joku vain organisoisi sen tavaramäärän. No, onneksi on kodinhoitohuone, jonne voi "jemmata" kaikenlaista pikkukivaa ja heti eteisessä taso, jolle mahtuu vähintään kuutio kaikenlaista "ihan kohta käsiteltävää".

Itse olen jämähtänyt ajatukseen, että kuutiotaso on jurisyy kaikkeen kaaosmaiseen tässä talossa. Pidin siis pääni ja hankin uuden "kaaoksen kesyttäjän". Se on aivan ihana ja vielä niin puhtoinen. Nyt en vain raaskisi laittaa sen vitivalkoisille hyllyille ja ah-niin kepoisasti liukuviin laatikoihin mitään.

Äidin karkkipäivä

Silloin tällöin äidit tarvitsevat aivan omaa aikaa ja kaikenlaista hemmottelua. Toisinaan täytyy lähteä pariksi päiväksi maailmalle lepäämään, joskus riittää rauhallinen päiväteehetki herkkusuklaan ja mukavan luettavan parissa.

Parasta tietysti on toteuttaa kaikki tämä yhdellä kertaa. Ottaa ja lähteä hyvän ystävän kanssa matkalle, varata mukaan bambu-puikot lankoineen sekä keskittyä naisenergiaan.

Pääkallolapaset

Täydellistä uusiokäyttöä! Tein tai oikeammin tarkoitukseni oli tehdä tummanharmaa villapaita itselleni noin 11 vuotta sitten. Se jäi pahasti kesken, aihion olen tavoistani poiketen laittanut menemään jo aikaa sitten. Mutta loppulangat ovat seisseet ja odottaneet kohdettaan. Nyt ovat "tehtaalta" valmistuneet kolmet pääkallolapaset ja neljännet ovat loppusuoralla. Kummipojalle tarkoitetut lapaset päätyivätkin hänen isosiskonsa hoiviin. Pakko siis tehdä vielä nämä yhdet (mikä harmi).

Käsityöt

Minusta saa henkilönä puutteellisen kuvan, jollen kerro tärkeimmästä harrastuksestani ja henkireiästäni eli käsitöistä.

Jo pikkutyttönä yritin kovasti seurata mummoni esimerkkiä ja väkertää kaikenlaista, pääasiassa barbeilleni. Ompelin juhlamekkoja ja arkimekkoja, taisin jopa neuloa jotain. Koulun käsityötunnit olivat nitistää minut valkoisella kalalangalla ja pienen pienellä virkkuukoukulla. Onneksi yläasteella pidin kerran pääni ja ompelin itselleni bermuda-shortsit. Niistä tuli loistavat: istuivat hyvin, väri oli kaunis ja ompelun jälki viimeisteltyä. Pidin niitä kesällä lähes päivittäin. Käsityönumero oli edelleen seitsemän, koska en suostunut virkkaamaan! Enkä muuten virkkaa vieläkään!

Tuo onnistunut ompelukokemus kantaa edelleen. Olen ommellut itselleni kaikenlaista alushousuista iltapukuihin. Eniten olen kuitenkin ommellut vanhimmalle pojalleni. Tein potkupuvut, bodyt ja ulkohaalarit. 90-luvun puolessa välissä kaupoissa oli paljon ihania lapsille kuvioituja laadukkaita trikoita. Nykyisin tarjonta on nuivettunut. On lähinnä yksivärisiä college-kankaita, jotka eivät houkuttele tekemään yhtään mitään. Eikä elämä kolmen pojan kanssa muutenkaan ole ompelulle suotuisaa. Kaavapapereita revitään, kangassaksilla leikellään milloin mitäkin ja ompelukone on sekaisin poikien ohjelmointien jäljiltä.

Pääasiassa teen nykyisin lankataidetta. Neulon, neulon ja neulon. Nyt siskon pojalle talvihaalaria nro 3 puikoilla (hullu minä!) ja omille pojille pääkallolapasia "käsilaukkutyönä". Näitä ennen nro 10 puikoilla huivia (joka ei valmistu koskaan). Töissäni "taide" tarkoittaa sitä, että otan jostain ohjeesta mitat, valitsen kivan langan, mietin värityksen/ kuvioinnin itse ja lopuksi lasken tiheyksiä muunnellen sopivat silmukkamäärät valitulle langalle ja katson mitä saan aikaan. Lopputulos on yleensä yllätys tekijälleenkin.

Lankataide vaatii sopivat varastot raaka-aineita. Neuleohjeita on metreittäin hyllyissä ja ihana internet-aika tarjoaa loputtomasti lisää virikkeitä. Lankoja voi aina ostaa lisää, ellei(kun) sopivia ei omasta takaa löydy joko ohuiden villalankojen,

paksumpien villalankojen

tai puuvillalankojen joukosta.

Tosin nyt olen yrittänyt ryhdistäytyä ja hillitä varastojen paisumista. Pääkallolapaset syntyvät n. neljä vuotta sitten tehdyn villatakin jämälangoista.

Ensi viikonloppuna tapaat minut hortoilemasta
kädentaito-messuilta uusia ideoita kalastamasta!

Purjehdus, osa II

Purjehdukseen kuuluu luonnollisena osana myös ruoka ja lepo. Raikas meri-ilma saa vatsan kurisemaan (ääni ei johdu millään muotoa liiallisesta hiilihapotettujen juomien nauttimisesta päivän mittaan). On siis syytä hankkia joukoille muonaa.

Jotkut meistä kantavat kotoa käsin läjittäin säilykkeitä ja muuta hyvin säilyvää tavaraa mukanaan. Pyrkimyksenä on täydellinen omavaraisuus. Näin mekin teimme ensimmäisenä vuonna. Loman jälkeen kannoimme sitten käyttämättömät purkit takaisin kotiin.

Toinen vaihtoehto on luottaa saariston kauppatarjontaan ja valmistaa sitten sitä mitä sattuu saamaan. Joskus se voi tarkoittaa tonnikalapastaa a la Venla (purkki kalaa, purkki kermaa, purkki tomaattisosetta, pussi makaronia). Onneksi tähän emme ole joutuneet. Aina on löytynyt vähintään tuoretta jauhelihaa, josta saa maistuvaa kastiketta spagetin oheen.

Kolmas strategia on elää luonnon ehdoilla. Tätä yritimme Kökarissa. Tosin lopputulos oli miinus-puolella: puolikkaalla leivällä saimme yhden 6-senttisen sintin. Mutta pojilla oli hauskaa senkin edestä.

Me olemme päätyneet yhdistämään lähinnä kaksi ensimmäistä tapaa ja kannamme selkä vääränä tavaraa veneelle tullessamme ja kannamme sitä lisää kaikista mahdollisista kaupoista ja rantamyymälöistä. Kolme kasvavaa poikaa syö joskus uskomattoman määrän ruokaa, varsinkin iltaisin.

Entä se lepo sitten? Sanonnan mukaan kuolema kuittaa univelat. Samoin tekee purjehdusloman loppuminen. Aikuisille ensimmäinen yö on aina uneton, hiljaiseen keinuntaan, kilinöihin, suhinoihin ja liplatukseen pitää tottua. Lisäksi jokainen yö, jolloin perä tai kylki jää tuuleen on huono, eivätkä korvatulpat riitä. Myös tuuliset ja sateiset yöt tuottavat tuskaa, pitääkö ankkuri, ovatko keulaköydet kunnolla, tuliko kaikki luukut suljettua. Pahimpia ovat yöt, jolloin joku lapsista oksentaa. Ja se seuraava yö, jolloin odottaa seuraavaa potilasta...

Lapsille nukkuminen ei ole ollenkaan ongelmallista. Päänvaivaa tuo lähinnä se, kuka nukkuu missäkin ja kenen kanssa. Päiväunetkin voi ottaa vaikka lennossa.

Merirosvolaivan miehistö odottaa jo ensi kesän seikkailuja!

Purjehdus, osa I

Kesä tuli ja meni. Yhteisestä lomastamme suurin osa kului Venlalla Saaristomeren lainella keikkuen. Säät voisi tiivistää lyhyesti: Joka toinen päivä tuuli kovaa ja joka toinen päivä oli vuorostaan tyyntä. Sadetta saimme vesillä niskaamme vain kerran, kun pilven häntä ripsautti loput lastistaan kohdallamme. Suomen kesä on tunnetusti myös lämpötiloiltaan vaihteleva. Pipo on oikeasti ehdoton varuste merellä.

Yleisesti ottaen 5-henkinen perheemme selvisi 2 viikkoa siedettävästi ahtautuneena 10-metriseen loma-asuntoomme. Päivämatkan jälkeen oli kylläkin tarpeen päästää turha liike-energia ulos joutuisasti samalla, kun aluksen kokki valmisti vatsantäytettä. Alueen vierasvenesaamissa oli vaihtelevasti huomioitu lapsiperheiden tarpeet. Osassa löytyi jätskikiska-keinu-lentiskenttä -varustus, monessa vain keikkuvat ja hiljalleen lahoavat laiturit. Arvata voi, kumpiin aiomme ensi vuonna keulamme suunnata.

Koska veneemme miehistöön kuuluu henkilöitä, jotka eivät rakasta kallellaan menoa saati keikkumista (=naisisto), pidimme pari onnistunutta välipäivää. Hyvällä suunnittelulla ja onnen pienella avustuksella vietimme nuo päivät Naantalissa ja Kökarissa. Naantalissa ohjelmaan kuului lasten toiveiden mukaan Muumimaa, Väski ja Kylpylä. Jos olette nähneet Niiskuneidin otsahiukset sinisinä, syynä on Noidan ja A:n yhteinen pikku taika. Naantalin illassa nautimme ukkosmyrskystä kylpylän suurien ikkunoiden läpi.

Veneellä on hyvä harjoitella myös merimiestaitoja heti nuoresta pitäen. Yksi tärkeä osa tätä on erilaisten solmujen teko. Paalusolmu on varmaankin se tärkein, mutta miehistön enemmistön mielestä hirttosolmu on ajamassa sen ohi. Harjoitus tekee myös solmumestarin.

Niinä vähän tyynempinä päivinä oli hyvä nauttia elämästä samalla kun Venla lillui vääjäämättömästi kohti määränpäätä.

Suvi suloinen

Nyt on kesä! Talven on siis täytynyt loppua jossain vaiheessa. On lehtiverhoa, puiden huminaa ja koululaisten kesäloma.

11-vuotiaasta näkee, että loma on tullut tarpeeseen. Kouluvuosi oli pitkä ja rankka. Oli paljon opittavaa ja paljon kestettävää. Nyt voi nauttia helteestä, kavereista, siitä ettei tarvitse tehdä mitään. Yleensä kuitenkin touhua riittää: trampoliini, pihasähly, pyöräily, rullakenkäily... Esikoiseni on selvästi poika, tekeminen on kovin fyysistä. Miten saisin hitusen siitä energiasta imettyä itseeni?

Kevätjuhlia vietettiin pari viikkoa, oli kaksi metsäretkeä (kukaan ei hukkunut eikä tippunut kalliolta) ja yksi perinteinen näytelmineen ja suvivirsineen. Koulun vanhimmat saatettiin taipaleellaan eteenpäin yläasteelle. Ensi vuonna se on edessä meilläkin. Järkyttävää mutta näinhän sen kuuluukin mennä. Poikaset kasvavat ja alkavat hallita omaa tilaansa tässä maailmassa.

A maalaa iloisella värillä eskarin kevätjuhlassa keskellä metsää...

Parin päivän päästä varsinainen kesäpyöritys alkaa ja lapset sinkoilevat sinne tänne. Muutama päivä mökillä mummin ja vaarin kanssa, risteilylle mummon ja ukin kanssa, juhannus kavereiden kanssa, mökille serkun ja mummin ja vaarin kanssa, mummon ja ukin luo puutöihin, mökille, purjehtimaan, mökille/mummolaan ja elokuun 13. alkaa syksyn aherrus. Toki tuolla väleissä ollaan kotonakin, eivätkä kaikki lapset käy joka paikassa joka kerta. Ja äidin omana herkkuna jossain välissä saatan unohtua ihan itsekseni kotiin pariksi päiväksi ilman yhtään poikaa...

Tasapeli

Kun yksi äiti kuvittelee shoppailevansa mukavasti kolmen pojan kanssa, on jossain tapahtunut ajatteluvirhe. Keskimmäinen uhkasi jo parkkihallissa jäädä autoon, vaikka tarkoitus oli hankkia hänen kaverisynttäreilleen sälää. Koska uhkailu, kiristys ja lahjonta pitäisi nykytietämyksen valossa unohtaa, päädyin ilmoittamaan lapselle, että synttärit perutaan ellei hän suostu yhteistyöhön. (äiti 1 - lapset 0)

Ensimmäisellä kenkäosastolla keskimmäinen oli edelleen jyrkkä kannassaan: ei, ei, ei. Liian isot, liian pienet, liian sopivat. Ei siis tullut kauppoja sandaaleista. Toisella kenkäosastolla äiti ymmärsi päästää lapset ensin tutkimaan leluja, ja vasta sitten kokeilemaan sandaaleita. Saldona kaksi paria kenkiä ja kolme lelua. (äiti 2 - lapset 1)

Ja kun pienemmät saivat "kevätjuhla"lelunsa, vanhin halusi samalla summalla "musiikkia". Nyt on perheessä kaksi CD:tä lisää mättöä. Ari Koivunen kuullosti kestettävältä, Children of Bodomia ei äidille edes soitettu - hyvä niin. Kotiinpaluuta piti seurata yhteinen puolen tunnin "kämppä kuntoon" -sessio. Lapsiparat - joutuvat odottamaan huomiseen. Äiti on vähän väsynyt. (äiti 2 - lapset 2)

Sata salamaa

Viimeöinen ukkonen oli vaikuttava. Se tuli hitaasti, oli pitkään ja meni vielä hitaammin. Kohdalla ollessaan se sytytti makuuhuoneen lukulamput itsekseen. Ne, jotka toimivat hipaisukytkimellä ja joita lapset eivät tahdo saada koskaan syttymään/sammumaan. Itse katselin ukkosta olohuoneen ikkunoista ja ihmettelin, kuinka laaja voi ukkosrintama olla. Samaan aikaan salamoi lännessä, pohjoisessa ja idässä (etelään en nähnyt). Jatkuvaa läiskintää ja jyrinää.

Aamulla oli pakko nukkua tunti pidempään. Myös pojat saivat nukkua pitkään ja syödä aamupalan kotona. Kouluun ja hoitoon ehtii myös yhdeksäksi. Ehkä tänään J jaksaa olla nukkumatta päiväunia ja nukahtaa jo ajoissa illalla.

Kesä tulee kohinalla. Niin kasvavat myös lasten jalat ja pikkuruiset varpaat. Tänään on lähdettävä metsästämään kaikille kolmelle kesäkenkiä. Vapise Tapiola - me saavumme iltapäivällä!