Joulu se tulla jolkottaa

Viikon päästä on jo joululoma. Ulos katsoessa sitä on vaikea uskoa. Kaikkialla on vihreää ja lähes vehreää. Pari viikkoa sitten harjoittelin talvipuutarhani kanssa: istutin syyskuussa ostetut kukkasipulit :-). Metsässä on mukava liikkua, kun kaikki ötökät ovat horroksessaan. Viime viikonloppuna löytyi komea kantarelli keskeltä uinuvaa muuraiskekoa. Tänään tulevasta talvesta kertoo vain pieni pihalammikkomme, joka on viikon pakkasten jäljiltä umpijäässä.

Joulun tuloon on perinteisesti liittynyt erilaisten valojen ja koristeiden asettelu pimeyttä pehmentämään. Tänä vuonna töihin-kauppaan-kotiin -todellisuus on vaatinut veronsa. Pihalla ovat miehen asentamat jouluvalot ja sisäkoristelu rajoittunut miehen tekemään piparkakkutaloon. Se on vuosi vuodelta upeampi, eikä sen rinnalle kehtaisi mitään muovista joulukrääsää laittaakaan. Vai mitä mieltä olette?

Ukot

Jos haluaa kuvailla Suomen talvea positiivisin sanankääntein, on keskitettävä ajatuksensa hiihtolomiin Lapissa ja niihin lapsuuden talviin, jolloin lunta oli ainakin kainaloihin asti etelässäkin. Nykylapset eivät onnekseen ole nähneet pihoillaan niitä valtavia lumikasoja, joihin me totuimme. Lapsilla on kuitenkin säilynyt aito riemu lunta kohtaan. Tänä "talvena" meillä on jo toinen kierros lumiukkoja pihaa vartioimassa. Toivottavasti nämä heput viihtyvät vähän pidempään kuin edelliset.



Nuo ukon käsissä olevat ovat pehmustetut taistelukepit, joka lumiukon vakiovaruste. Niitä vanhimman pojan kaveri tekee ja myy isoveljensä kanssa. On kuulemma kannattavaa bisnestä...

Kaaoksen kesyttäjä

Jokaisessa lapsiperheessä lienee tuttu tilanne, jossa kaikkea mahdollista seilaa pitkin pöytiä, lattioita ja rappusia. Meillä ainakin kolme nuorta miestä saa aikaan sotkun, jota yksi(kään) äiti ei millään voi hallita. Vierailulle tuleva kohtaa karun todellisuuden saman tien ovesta astuessaan.

Onneksi meillä on ollut vuosien saatossa suunnitelmia asian korjaamiseksi: tuulikaapin remontti on lähes loppuun suunniteltu - yksi kaapin ovi poistettiin 3 vuotta sitten. Lasten huoneiden remontit ja säilytysratkaisut on mietitty huolella - seinät on maalattu, vain ne säilytyskalusteet puuttuvat. Varastoa on remontoitu, jotta sinne saisi enemmän tavaraa säilöön - jos joku vain organisoisi sen tavaramäärän. No, onneksi on kodinhoitohuone, jonne voi "jemmata" kaikenlaista pikkukivaa ja heti eteisessä taso, jolle mahtuu vähintään kuutio kaikenlaista "ihan kohta käsiteltävää".

Itse olen jämähtänyt ajatukseen, että kuutiotaso on jurisyy kaikkeen kaaosmaiseen tässä talossa. Pidin siis pääni ja hankin uuden "kaaoksen kesyttäjän". Se on aivan ihana ja vielä niin puhtoinen. Nyt en vain raaskisi laittaa sen vitivalkoisille hyllyille ja ah-niin kepoisasti liukuviin laatikoihin mitään.

Äidin karkkipäivä

Silloin tällöin äidit tarvitsevat aivan omaa aikaa ja kaikenlaista hemmottelua. Toisinaan täytyy lähteä pariksi päiväksi maailmalle lepäämään, joskus riittää rauhallinen päiväteehetki herkkusuklaan ja mukavan luettavan parissa.

Parasta tietysti on toteuttaa kaikki tämä yhdellä kertaa. Ottaa ja lähteä hyvän ystävän kanssa matkalle, varata mukaan bambu-puikot lankoineen sekä keskittyä naisenergiaan.

Pääkallolapaset

Täydellistä uusiokäyttöä! Tein tai oikeammin tarkoitukseni oli tehdä tummanharmaa villapaita itselleni noin 11 vuotta sitten. Se jäi pahasti kesken, aihion olen tavoistani poiketen laittanut menemään jo aikaa sitten. Mutta loppulangat ovat seisseet ja odottaneet kohdettaan. Nyt ovat "tehtaalta" valmistuneet kolmet pääkallolapaset ja neljännet ovat loppusuoralla. Kummipojalle tarkoitetut lapaset päätyivätkin hänen isosiskonsa hoiviin. Pakko siis tehdä vielä nämä yhdet (mikä harmi).

Käsityöt

Minusta saa henkilönä puutteellisen kuvan, jollen kerro tärkeimmästä harrastuksestani ja henkireiästäni eli käsitöistä.

Jo pikkutyttönä yritin kovasti seurata mummoni esimerkkiä ja väkertää kaikenlaista, pääasiassa barbeilleni. Ompelin juhlamekkoja ja arkimekkoja, taisin jopa neuloa jotain. Koulun käsityötunnit olivat nitistää minut valkoisella kalalangalla ja pienen pienellä virkkuukoukulla. Onneksi yläasteella pidin kerran pääni ja ompelin itselleni bermuda-shortsit. Niistä tuli loistavat: istuivat hyvin, väri oli kaunis ja ompelun jälki viimeisteltyä. Pidin niitä kesällä lähes päivittäin. Käsityönumero oli edelleen seitsemän, koska en suostunut virkkaamaan! Enkä muuten virkkaa vieläkään!

Tuo onnistunut ompelukokemus kantaa edelleen. Olen ommellut itselleni kaikenlaista alushousuista iltapukuihin. Eniten olen kuitenkin ommellut vanhimmalle pojalleni. Tein potkupuvut, bodyt ja ulkohaalarit. 90-luvun puolessa välissä kaupoissa oli paljon ihania lapsille kuvioituja laadukkaita trikoita. Nykyisin tarjonta on nuivettunut. On lähinnä yksivärisiä college-kankaita, jotka eivät houkuttele tekemään yhtään mitään. Eikä elämä kolmen pojan kanssa muutenkaan ole ompelulle suotuisaa. Kaavapapereita revitään, kangassaksilla leikellään milloin mitäkin ja ompelukone on sekaisin poikien ohjelmointien jäljiltä.

Pääasiassa teen nykyisin lankataidetta. Neulon, neulon ja neulon. Nyt siskon pojalle talvihaalaria nro 3 puikoilla (hullu minä!) ja omille pojille pääkallolapasia "käsilaukkutyönä". Näitä ennen nro 10 puikoilla huivia (joka ei valmistu koskaan). Töissäni "taide" tarkoittaa sitä, että otan jostain ohjeesta mitat, valitsen kivan langan, mietin värityksen/ kuvioinnin itse ja lopuksi lasken tiheyksiä muunnellen sopivat silmukkamäärät valitulle langalle ja katson mitä saan aikaan. Lopputulos on yleensä yllätys tekijälleenkin.

Lankataide vaatii sopivat varastot raaka-aineita. Neuleohjeita on metreittäin hyllyissä ja ihana internet-aika tarjoaa loputtomasti lisää virikkeitä. Lankoja voi aina ostaa lisää, ellei(kun) sopivia ei omasta takaa löydy joko ohuiden villalankojen,

paksumpien villalankojen

tai puuvillalankojen joukosta.

Tosin nyt olen yrittänyt ryhdistäytyä ja hillitä varastojen paisumista. Pääkallolapaset syntyvät n. neljä vuotta sitten tehdyn villatakin jämälangoista.

Ensi viikonloppuna tapaat minut hortoilemasta
kädentaito-messuilta uusia ideoita kalastamasta!

Purjehdus, osa II

Purjehdukseen kuuluu luonnollisena osana myös ruoka ja lepo. Raikas meri-ilma saa vatsan kurisemaan (ääni ei johdu millään muotoa liiallisesta hiilihapotettujen juomien nauttimisesta päivän mittaan). On siis syytä hankkia joukoille muonaa.

Jotkut meistä kantavat kotoa käsin läjittäin säilykkeitä ja muuta hyvin säilyvää tavaraa mukanaan. Pyrkimyksenä on täydellinen omavaraisuus. Näin mekin teimme ensimmäisenä vuonna. Loman jälkeen kannoimme sitten käyttämättömät purkit takaisin kotiin.

Toinen vaihtoehto on luottaa saariston kauppatarjontaan ja valmistaa sitten sitä mitä sattuu saamaan. Joskus se voi tarkoittaa tonnikalapastaa a la Venla (purkki kalaa, purkki kermaa, purkki tomaattisosetta, pussi makaronia). Onneksi tähän emme ole joutuneet. Aina on löytynyt vähintään tuoretta jauhelihaa, josta saa maistuvaa kastiketta spagetin oheen.

Kolmas strategia on elää luonnon ehdoilla. Tätä yritimme Kökarissa. Tosin lopputulos oli miinus-puolella: puolikkaalla leivällä saimme yhden 6-senttisen sintin. Mutta pojilla oli hauskaa senkin edestä.

Me olemme päätyneet yhdistämään lähinnä kaksi ensimmäistä tapaa ja kannamme selkä vääränä tavaraa veneelle tullessamme ja kannamme sitä lisää kaikista mahdollisista kaupoista ja rantamyymälöistä. Kolme kasvavaa poikaa syö joskus uskomattoman määrän ruokaa, varsinkin iltaisin.

Entä se lepo sitten? Sanonnan mukaan kuolema kuittaa univelat. Samoin tekee purjehdusloman loppuminen. Aikuisille ensimmäinen yö on aina uneton, hiljaiseen keinuntaan, kilinöihin, suhinoihin ja liplatukseen pitää tottua. Lisäksi jokainen yö, jolloin perä tai kylki jää tuuleen on huono, eivätkä korvatulpat riitä. Myös tuuliset ja sateiset yöt tuottavat tuskaa, pitääkö ankkuri, ovatko keulaköydet kunnolla, tuliko kaikki luukut suljettua. Pahimpia ovat yöt, jolloin joku lapsista oksentaa. Ja se seuraava yö, jolloin odottaa seuraavaa potilasta...

Lapsille nukkuminen ei ole ollenkaan ongelmallista. Päänvaivaa tuo lähinnä se, kuka nukkuu missäkin ja kenen kanssa. Päiväunetkin voi ottaa vaikka lennossa.

Merirosvolaivan miehistö odottaa jo ensi kesän seikkailuja!