lauantai 29. marraskuuta 2008

Ajan siivet

Edellisestä kirjoituksesta tuntuu kuluneen vain tovi. Syksy on hävinnyt tästä välistä ja pian on joulu. Viikko sitten vielä kieltäydyin edes ajattelemasta jouluruokia ja työnjakoa jouluvieraidemme kesken. Nyt täytyy suunnittelu aloittaa, stressi kurkistaa jo nurkan takaa.

Syksy on kiitänyt ohi myös käsityörintamalla. Töitä ei ole juuri valmistunut, eivätkä syynä ole suureelliset projektit. Kun ei huvita, niin sitten ei. Viime päivien aikana äidin tilaamat silkkivillasukat ovat vihdoin edenneet enemmän kuin kahteen kuukauteen. Jouluksi ehtinee vielä parin isällekin. Kipinä on taas syttynyt!

Ystäväni avasi muutama aika sitten oman nettipuodin. Toivotan kaikki tervemenneiksi Isoäidin Aikaan.

Rauhaisaa joulun odotusta!

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Juhlan tuntua

Esikoinen täytti 13 vuotta. Suuri askel hänelle ja meille vanhemmille. Taakse jäävät ala-asteen tutut kuviot. Edessä on uusi ja ihmeellinen yläkoulu. Miten vanhaksi sitä itsensä aikanaan tunsikaan, kun siirtyi ylä-asteelle. Kaveripiiri muuttui, oma luokkahuone vaihtui kiertolaiselämään ja nuorten elämä houkutteli mukaansa: ulkonäön tarkastelu, kaukaiset ihastukset ja erityisesti musiikki. Oli A-ha, Duran Duran ja tietysti Depeche Mode.




Valmistelimme pikkuveljien kanssa päivän juhlaa leipomalla eilen illalla toivottuja ja yllätysherkkuja. Pikkuapulaiset nauttivat vatkaamisesta, voitelusta ja erityisesti nuolemisesta. Sokerikakkutaikinaa, mokkapalataikinaa, kermavaahtoa, suklaakuorrutetta ja tietysti mansikoita (onneksi ostin niitä tuplamäärän).




Synttäriaamun juhla-aamiainen on jo muodostunut meillä perinteeksi: pekoni, munat, croissantit ja makeat palat. Näillä eväillä kasvava nuorimies pärjää muutaman tunnin.



keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Perhe matkalla


Pojat ovat jo jonkin aikaa puhuneet risteilystä. Meitä vanhempia ajatus kahden yön Tukholman matkasta ei innostanut, joten päädyimme vierailemaan etelänaapurissa. Varasin perhehytin, jota voin lämpimästi suositella. Meillä oli käytössämme väliovella erotetut 2- ja 4-hengen hytit. Lisäksi auto oli parkissa laivalla, joten siirtymiset, pysäköinnit, ostosten rahtaukset ym. sujuivat joutuisasti.

Perinteinen ja pakollinen risteilyohjelma tuli suoritettua: ruokailu & hässäkkä, halpaa karkkia & edullisia juomia, pallomeri & rahapelit sekä kävely vanhassa kaupungissa & kitinä. Erotuksena vain yksi huonommin nukuttu yö ja vähemmän kulunutta rahaa.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Nuuskamuikkuselle

Olisiko näistä jotain mallia



lauantai 19. tammikuuta 2008

Talven iloja

Tämä talvi alkaa pikkuhiljaa puuduttaa yksitoikkoisuudellaan. Lunta on näkynyt pariin otteeseen, mutta näin tammikuun puolessa välissä sitä pitäisi olla kinoksittain ympärillä. Vaan eipä ole!

Kolmen pojan käyttöenergia ei huomioi ulkona vallitsevaa tilannetta, joten joskus on vain sadetta uhmaten painuttava pihalle päästämään pahimmat höyryt ulos. Norjalaisen totuuden mukaan ei ole huonoa säätä, on vain huonoa pukeutumista. Mutta minkäs teet, kun kaikista paikallisista kaupoista ovat oikean kokoiset talvitamineet (=kurahaalarit) loppuneet.

Onneksi maa ei ole tällä hetkellä jäässä, ainakaan hiekkalaatikon kohdalta. Rakensimme tänään J:n kanssa komean hiekkalinnan ajoratoineen. Omat lapsuuden muistot tulvivat mieleen: rakensimme naapurin Maijan kanssa valtavat linnat pikkueläimillemme kerrostalon pihamaalla Viherlaaksossa. Muistoissa kesä oli kuumimmillaan.


Pientä luksusta edusti yksityisravintolamme takapihan tarjoilu, tapas á la S-backen. Kyllä äitikin viihtyy pihalla näin hyvien eväiden turvin.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Joulu se tulla jolkottaa

Viikon päästä on jo joululoma. Ulos katsoessa sitä on vaikea uskoa. Kaikkialla on vihreää ja lähes vehreää. Pari viikkoa sitten harjoittelin talvipuutarhani kanssa: istutin syyskuussa ostetut kukkasipulit :-). Metsässä on mukava liikkua, kun kaikki ötökät ovat horroksessaan. Viime viikonloppuna löytyi komea kantarelli keskeltä uinuvaa muuraiskekoa. Tänään tulevasta talvesta kertoo vain pieni pihalammikkomme, joka on viikon pakkasten jäljiltä umpijäässä.

Joulun tuloon on perinteisesti liittynyt erilaisten valojen ja koristeiden asettelu pimeyttä pehmentämään. Tänä vuonna töihin-kauppaan-kotiin -todellisuus on vaatinut veronsa. Pihalla ovat miehen asentamat jouluvalot ja sisäkoristelu rajoittunut miehen tekemään piparkakkutaloon. Se on vuosi vuodelta upeampi, eikä sen rinnalle kehtaisi mitään muovista joulukrääsää laittaakaan. Vai mitä mieltä olette?


maanantai 19. marraskuuta 2007

Ukot

Jos haluaa kuvailla Suomen talvea positiivisin sanankääntein, on keskitettävä ajatuksensa hiihtolomiin Lapissa ja niihin lapsuuden talviin, jolloin lunta oli ainakin kainaloihin asti etelässäkin. Nykylapset eivät onnekseen ole nähneet pihoillaan niitä valtavia lumikasoja, joihin me totuimme. Lapsilla on kuitenkin säilynyt aito riemu lunta kohtaan. Tänä "talvena" meillä on jo toinen kierros lumiukkoja pihaa vartioimassa. Toivottavasti nämä heput viihtyvät vähän pidempään kuin edelliset.



Nuo ukon käsissä olevat ovat pehmustetut taistelukepit, joka lumiukon vakiovaruste. Niitä vanhimman pojan kaveri tekee ja myy isoveljensä kanssa. On kuulemma kannattavaa bisnestä...